
Tiimin ja aktiivijäsenten esittely

Leena Fredriksson
Hallituksen puheenjohtaja, opettaja
Olen 40-vuotias vantaalainen, kahden upean lapsen äiti. Tehtäväni on koota yhteen koko Suomen tasolla kaikki Uuden Ajan Koulusta® kiinnostuneet tahot ja pitää huolta, että projekti pysyy sydänlähtöisenä. Näkemykseni mukaan olemme kahden maailman murroskohdassa. Olen toiminut pian kymmenen vuoden ajan peruskoulun oppilaanohjaajana. Sitä ennen olen tehnyt tulkin ja kääntäjän töitä. Koulutukseltani olen sekä filosofian että kasvatustieteen maisteri. Näissä työtehtävistä ja koulutuksista olen oppinut paljon ja olen kokemuksistani hyvin kiitollinen. Tällä hetkellä koen, että vanhat rakenteet eivät enää palvele tämänhetkistä tietoisuuttamme. Siksi on aika luoda uutta. Lapsemme ansaitsevat oppimis- ja kasvuympäristön, jossa he saavat kasvaa sellaisiksi kuin he ovat. Heidän ajatteluaan ei tule muokata vain tiettyjen oppien mukaiseksi vaan antaa heille eväitä itsenäiseen ajatteluun. Uuden Ajan Koulussa® vastuullani seuraavat asiat:
Opastajakoulutus
Uuden Ajan Koulu® on avannut opastajakoulutuksen kaikille, jotka haluavat alkaa opettamaan ja opastamaan tulevaisuuden lapsia. Jotta voimme opettaa lapsille sydäntietoisuutta, läsnäoloa, rakastamista ja huomioimista, meidän tulee olla varmoja siitä, että olemme itse käyneet nuo asiat läpi itsessämme. Koskaan emme tule valmiiksi mutta voimme valita rakkauden polun ja kehittää jatkuvasti itseämme. Opimme siis ensin kohtaamaan itsemme ennen kuin opetamme lapsia kohtaamaan itsensä. Siksi on tärkeää, että jokainen, joka alkaa opettamaan Uuden Ajan Koulussa®, on käynyt läpi opastajakoulutuksen.
Esikoulupilotti
Syksyllä 2021 aloitimme esikoulupilottiryhmän, jossa on myös mukana oma tyttäreni. Ryhmä sisältää viikoittain julkaistavan verkkomateriaalin, jonka avulla vanhemmat voivat toteuttaa joko kotona tai missä tahansa Uuden Ajan Koulun® esikoulua, jos he ovat päättäneet ottaa lapsensa kotieskariin. Materiaali helpottaa vanhempia toteuttamaan esikouluvuoden virallisten vaatimusten mukaisesti mutta Uuden Ajan Koulun® hengessä.
Taru Eloranta
Hallituksen jäsen, Markkinointi ja viestintä
Olen elämästä ja ihmisistä innostunut herkkä tahtonainen. Minua on aina kiehtonut ihmisen mielen voima ja olenkin opiskellut paljon valmennuksen ja mielenhallinnan saralla. Omien tunnesolmujen availu vei minut oppimaan tunnelukkoja ja tunnetaideterapiaa ja oma kasvuprosessi avasi ymmärryksen kehotietoisuuteen. Tein pitkän uran bisnesmaailmassa, kunnes elämäntehtäväni kutsui minut auttamaan ja tukemaan ihmisiä inhimillisemmällä tasolla.
Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen kokonaisuudessaan on ollut minulle jo kauan todella tärkeä teema. Se on monelle meistä haastavin asia oppia tässä elämässä. Itselläkin on ollut suurimmat oppimiskokemukset juuri omien kaikkien puolieni hyväksymisessä. Olen kulkenut pitkän matkan ja tänä päivänä voin oikeasti katsoa itseäni peilistä ja rakastaa sitä kaikkea mitä näen. Miten paljon vähemmän meillä olisikaan ongelmia ihmissuhteissa, jos voisimme hyväksyä toinen toisemme helpommin. Aloittamalla itsestämme voimme lisätä enemmän hyväksyntää ja lempeyttä ensin itseämme kohtaan, sitten ympärillä olevia ihmisiä kohtaan. Ja niin hyvä lähtee leviämään.
Olen luova, esteetikko ja visuaalinen. Rakastan värejä ja sisälläni piileksii villi taiteilja, joka odottaa vielä ulospääsyä. Aistin intuitiivisesti ja energiaherkästi. Rauhoitun ja lataudun metsässä. Vahva maailman parantamisvietti on aina asunut sisälläni ja minulla on ollut lapsesta lähtien luja oikeudenmukaisuuden taju. Hyppään herkästi heikomman puolelle vahvempaa vastaan ja olen aina valmis taistelemaan hyvän asian puolesta.
Arvojani ovat rakkaus, aitous ja rohkeus, joita pyrin opettamaan myös omille lapsilleni, vaikkakin oikeastaan lapseni ovat minun suuria opettajiani. Kun minut pyydettiin mukaan Uuden Ajan Koulun® rakentamiseen, en epäröinyt hetkeäkään. Kiitollisena luon uudenlaista sydäntietoista maailmaa lapsillemme ja nuorillemme.
Uuden Ajan Koulussa® vastuullani on markkinointi sekä olen mukana tulevassa opettajakoulutuksessa.


Anna-Maria Heinonen
Sosiaalinen media ja markkinointi, opetus
Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta ja nykyisin asun pääkaupunkiseudulla. Opiskelen Snellman-korkeakoulussa steinerpedagogiksi. Sydämeni asia on luoda uuden maailman kulttuuria ja parempaa maailmaa erityisesti lapsille.
Perheeltäni olen saanut luonnonläheisen, henkisyyteen ja steinerpedagogiaan nojaavan kasvatuksen, joten kyseiset arvot ovat olleet lähes aina elämässäni.
Omaan polkuuni syventyäessä minulle tärkeiksi työkaluiksi ovat osoittautuneet tunnetyö, energiahoitaminen, luontaishoidot, kehollisuus sekä taiteellisuus mm. tanssin, kädentaitojen ja kirjoituksen muodossa. Kutsumukseni on käyttää näitä työkaluja niin aikuisten kuin lasten voimaannuttamisessa.
Minulle tärkeää on takaisin luonnonmukaisuuteen ja luonnon kanssa harmoniaan palaaminen, sekä yhdessä luominen toisten ihmisten kanssa. Koen että yhteisöllisyys on tämän ajan henki!
Unelma Uuden Ajan Koulusta on jo pitkään elänyt sydämessäni kunnes keväänä 2021 hanke alkoi saada konkreettisesti tuulta alleen. Se tarvitsi vain oikeiden ihmisten yhteen tulemisen saman sydämen asian äärelle. Koen että Uuden Ajan Koulu- projektin taustalla on suunnattoman puhdas ja aito rakkaudellinen voima jonka tuella mikä tahansa on mahdollista.
Daniel Lammi
IT ja projektihallinta
Tieni Uuden Ajan Kouluun® on ollut monihaarainen ja matka on alkanut jo hyvin alussa, kun olin itse ensimmäistä kertaa koulumaailmassa. Olin aina hyvin hämmentynyt tavasta, jolla ihmisiä sovitetaan rakenteisiin tiedustelematta tarkemmin, mitä rakenteita sisältämme löytyy. Uskonkin, että Uuden Ajan Koulu® voisi toimia lähes päinvastaisella tavalla: Löytämällä tapoja ja taitoja yksilöistä, jotka yhdessä muodostavat uusia, sitä aikaa palvelevia rakenteita, pyrkimättä ylläpitämään olemassa olevia vanhoja muotoja väkisin. Kannatan opiskelussa siis filosofiaa, jossa luodaan uutta kyseenalaistamalla olemassa olevaa, vaikka se olisi tietyn määritelmän mukaan toimivaa. Uskon, että tässä piilee yksilön ja yhteiskunnan kasvamisen ja kehittymisen yksi kulmakivistä.
Minulle Uuden Ajan Koulu on myös paljon muutakin kuin oppimisen suuntaus, se on elämäntapa ja polku sisäistää elämän osa-alueet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa emme pyri erottamaan esimerkiksi vapaa-aikaa ja työtä, ihmisiä ja luontoa, vaan sisäistämään näiden kaikkien yhtenäinen olemus ja nauttimaan elämän ylä- ja alamäistä harmonisesti. Tätä mielestäni kuvaa Uuden Ajan Koulu® ja sen mukana uudenlainen elämä.
Tässä hankkeessa toimin moninaisena osaajana, ikään kuin Uuden Ajan Kirvesmiehenä, jossa pyrin soveltamaan osaamistani organisaatiokäyttäytymistä sekä kommunikaatiosta tavalla, joka palvelee arvojamme ja polkuamme laajaan yhteisöllisyyteen, jota maailma tällä hetkellä tarvitsee.


Jasmi Kinnunen
Aktiivijäsen
Minulle on tärkeää, että lapsia tuetaan oman voimansa ja ainutlaatuisuutensa tunnistamiseen sekä kokemiseen. Olemme osa luontoa ja luonto toimii erinomaisena opettajana meille kaikille läpi elämän. Nimeni on Jasmi ja olen osana Uuden ajan koulun eskaritiimiä, koska lasten ja nuorten kokonaisvaltainen hyvinvointi on lähellä sydäntäni. Koulutukseltani olen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja ja pian valmistuva toimintaterapeutti.
Aapo Summanen
Jäsen, valmentaja ja palveluntarjoaja
Olen kirkastaja ja sydänyhteyksien avaaja. Koen Uuden Ajan Koulun® edistämisen mahdollisesti jopa merkittävimmäksi elämäntehtäväkseni. Ilmavana ja liikkuvana lentelijänä rekrytointi ja kykyjen etsintä sekä ekokyläyhteisöjen ja eri alueiden välisten yhteyksien avaaminen ja vahvistaminen ovat minulle luontaista. Näiden alueiden kautta edistän sydäntietoisuudellista leviämistämmä rakkauden värähtelyissä. Pyrin tukemaan ja kannattalemaan kokonaisenergiaa mahdollisimman kirkkaalla värähtelyllä.


Sanna Lehto
Kirjanpitäjä, Varapuheenjohtaja
Taloushallinto, Hallinto
Olen organisoija ja asioiden eteenpäin viejä. Haluan olla luomassa lapsillemme valoisaa tulevaisuutta ja valinnanvapautta.
​
Nykyisessä koulujärjestelmässä on paljon hyvää. Sieltä poimimalla hedelmät ja yhdistämällä ne yksilöllisempään toimintamalliin, voimme luoda tämän ajan herkille lapsille luontevan oppimisympäristön.
​
Olemalla avoin oppimiselle joka päivä voimme kasvaa ihmisinä elämän keskellä. Elämäni tärkeimmät opettajat ovat rakkaat lapseni, joita minulle on siunaantunut kolme kappaletta. Jokainen täydellinen timantti omana itsenään. Olen keskimmäisen lapseni omaishoitaja ja hänen erityisyytensä on avannut ymmärtämään aivan uudenlaisia asioita elämästä. Esikoiseni herkkyys on opettanut näkemään, kuinka sietää epämukavuutta ja löytämään ratkaisuja mitä eriskummallisimpiin tilanteisiin.
Kuopukseni on tullut tänne opettamaan minulle selkeyttä ja iloa. Kuinka mahtavaa on pysähtyä hetkeen ja rakastaa elämää juuri sellaisena kuin se on, vaikka sukka suussa.
​
Hoidan Uuden Ajan Koulun® taloushallintoa ja muita hallinnollisia asioita. Lisäksi vastuualueenani ovat lupa-asiat ja byrokratian rattaat.