Yhä useampi vanhempi on kiinnostunut kotiopetuksesta vaihtoehtona ja pohtii lasten ottamista kotikouluun. Aiheeseen liittyy kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä ja epävarmuutta. Tässä blogikirjoituksessa Uuden Ajan Koulua mukana kehittämässä oleva Tiia Virtanen kertoo omasta kotikoulujaksostaan ja pohtii suuntaa tulevaisuuden koululle. Miten pääsemme kohti luonnollisempaa, lapsia aidosti tukevaa koulua?
Kotikoulu mahdollisti matkustamisen
Tiian lapset olivat kotikoulussa vuonna 2018 perheen kiertäessä Eurooppaa asuntoautolla. Matkan ajaksi perheen kuudesta lapsesta kolme kouluikäistä otettiin kotikouluun. Lapset olivat tuolloin ensimmäisellä, 3. ja 5. luokalla. Matka kesti kaksi ja puoli kuukautta. Tämän aikana perhe kävi esimerkiksi Puolassa, Saksassa ja Ranskassa, tuttujen luona kierrellen. Espanjassa asui sukulaisperhe, jonka luona he vierailivat useamman kerran. Ehkä hienoimmat paikat oli Lagos ja Troian rannat Portugalissa, Tiia kertoo. Myös flamingojen näkeminen Espanjassa ja Italiassa jäi mieleen.
– Se oli tavallaan suuri seikkailu, jonka aikana lapset saivat myös oppia ja kokea paljon uusia asioita, nähdä erilaisia paikkoja sekä ihmisiä ja maistella uusia ruokia.
Tiian mukaan lapset viihtyivät kotikoulussa hyvin. Kotona opiskelu on selvästi joustavampaa ja vapaampaa. Lapset saivat tehdä asioita omassa tahdissa, mikä sopi heille hyvin. Oli esimerkiksi mahdollista nukkua pidempään, mitä etenkin vanhemmat lapset arvostivat.
– Toisaalta huomasi myös, miten lapset ovat erilaisia. Tytöt varsinkin vaativat vähän ohjausta, mutta poika ehkä koki haastavana sen, että oma äiti oli yhtäkkiä opettajan roolissa kertomassa mitä pitää tehdä.
Käytännössä opiskelu järjestettiin niin, että koulutehtäviä tehtiin aamulla aamiaisen jälkeen. Jos tekemien tökki, niin välissä pidettiin vapaa-aikaa ja opiskelua jatkettiin myöhemmin iltapäivällä. Yleensä opiskelu sujui hyvin ja lapset tekivät tehtäviään omatoimisesti. Kuvaamataitoa harjoiteltiin silloin tällöin tehden kerralla useampia töitä. Mitään erillistä liikuntaohjelmaa Tiia ei lähtenyt suunnittelemaan, vaan liikkuminen tuli osana jokapäiväistä elämää lasten ulkoillessa.
Mikä yllätti kotikoulussa?
Yksi suurimmista yllätyksistä kotikoulujakson aikana oli tajuta, miten paljon aikaa koulussa menee kaikkeen muuhun kuin itse oppimiseen.
– Alussa vähän pelkäsin, että meneekö meidän kaikki aika tehtävien tekoon, Tiia sanoo. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Vanhin tyttö teki suurin piirtein viikossa kaikki kahden ja puolen kuukauden tehtävät.
Pienempien lasten koulupäivät olivat normaalisti neljätuntisia, mutta kotiopetuksessa he opiskelivat samat sisällöt muutamassa tunnissa.
Yksi suurimmista oivalluksista kotikoulun aikana olikin, miten jäykkä koulumaailma on. Paljon turhaa aikaa menee pelkästään paikasta toiseen siirtymiseen ja siihen, että opettaja käy läpi asioita, joita lapsi on jo mahdollisesti ymmärtänyt. Vaihtoehtoisesti lisätukea voi tarvittaessa olla vaikea saada isojen luokkakokojen, jatkuvan kiireen ja oppituntien rakenteen takia.
– Lapsi jää tavallaan systeemin jalkoihin.
Kokemuksen aikana rikkoutui myös illuusio siitä, että lasten on pakko opiskella koulussa – että niin se vaan menee.
– Mutta oikeastihan se on niin, että vanhempana päätät lastesi asioista ja koulunkäynnistä. Ja kotikouluun siirtyminen on vain ilmoitusasia, eikä ollenkaan niin monimutkainen byrokraattinen prosessi kuin mitä etukäteen ajattelin, Tiia sanoo.
Hieman ikävämpänä yllätyksenä tuli se, että kotiopetuksessa oppikirjat täytyy kustantaa itse. Kotona opiskelevalle ei ole samanlaista oikeutta koulukirjoihin.
– Muistan, että koululta vielä tuli viesti, jossa vaadittiin, että meidän piti palauttaa joku tietty kirja. Se tuntui aika hassulta varsinkin, kun siirryimme kotiopetukseen vain tietyksi ajaksi. Ilmeisesti se riippuu myös rehtorista, että miten asiaan suhtaudutaan tällaisessa tilanteessa.
”Lasten hyvinvointi tulee siitä, että heitä oikeasti kuunnellaan”
Tiia itse opiskeli lapsena pienessä kyläkoulussa, jossa oli 15 lasta. Silloin opettajalla oli mahdollisuus pysähtyä jokaisen kohdalle.
– Oli helppoa kokea olevansa oma itsensä, koska sinut tunnettiin niin hyvin siellä. Tietyllä tavalla meidän pitäisikin pyrkiä lähemmäs perinteistä kyläkoulumallia.
Tiia toivoo, että lapsilla olisi koulussa parempi mahdollisuus keskittyä asioihin, jotka heitä todellisuudessa kutsuvat. Enemmän valinnanvapautta. Lisäksi pitäisi olla enemmän luovaa yhdessä tekemistä, kuten vaikka näyttelemistä ja käsikirjoittamista.
– Muistan, miten lapsena parasta koulussa oli valmistella joulunäytelmiä tai esitystä kevätjuhliin. Se oli sellaista yhteisöllistä tekemistä, jossa pääsi ilmentämään itseään. Mutta sitä pääsi tekemään ainoastaan pari kertaa vuodessa. Ja nyt tätä vähäistäkin määrää on viety pois nykyisten rajoitusten varjolla.
Tiian visiona on oppimisympäristö, jossa myös vanhukset olisivat läsnä ja lapset oppisivat esimerkiksi viljelemään maata ja toimimaan eläinten kanssa.
– En välttämättä haluaisi, että se olisi koulu ylipäätään – vaan että nähtäisiin se kaikki osana elämää. On luonnollista, että vietetään aikaa yhdessä ja että lapset saavat osallistua tekemiseen. Siinä samalla lapset sitten oppivat erilaisia asioita ja sosiaalisia taitoja. Eihän oppimisen pitäisi olla pelkkää selviytymistä ja kelloon katsomista, vaan jotain oikeasti kivaa. Sellaista, missä jokainen vain haluaisi olla mukana.
Yhteisöt avainasemassa muutoksessa
Tietyllä tavalla nykyinen maailmanmeno pakottaa miettimään omia rajojaan ja menemään kohti jotain uutta. Tiiasta on ollut hienoa nähdä, miten Uuden Ajan Koulu -projektin ympärille on kerääntynyt ihmisiä. Moni on selvästi kiinnostunut uudenlaisesta suunnasta ja erilaisista ratkaisuista.
– Kun enemmän ihmisiä kuulee Uuden Ajan Koulusta ja löydetään ensimmäiset fyysiset paikat perustaa koulu, niin mukaan lähtemisestä tulee yhä helpompaa. Saattaa myös olla, että ihmiset, joilla on samanlaisia arvoja ja visioita alkavat pikkuhiljaa kerääntyä yhteen, muodostaen omia yhteisöjään. Sitä kautta varmasti myös alkaa syntymään uudenlaisia kouluja, Tiia pohtii.
Ihmisten on silti myös uskallettava tehdä ratkaisuja itse. Yksin tämä voi kuitenkin tuntua vaikealta – siksi tarvitaan yhteisöjä ja muiden ihmisten tukea. Tiia näkeekin yhteisöjen muodostumisen yhtenä tärkeimpänä asiana matkalla kohti uudenlaista koulukulttuuria. Myös kotikoulun järjestämisestä tulee helpompaa, kun ympärillä on tukea. Kotiopetusta voidaan esimerkiksi toteuttaa osittain yhdessä muiden kotikouluperheiden kanssa, jolloin ohjausvastuuta voidaan jakaa useampien aikuisten kesken.
Toistaiseksi Tiian lapset ovat palanneet opiskelemaan kouluun. Tiia pysyy kuitenkin avoimena sille, että lapset otettaisiin kotiopetukseen, mikäli siltä tuntuu. Kotikoulua harkitsevia Tiia rohkaisee avoimin mielin kokeilemaan erilaista tapaa järjestää opiskelu.
– Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, ihan kokemuksenkin kannalta. Ei lapset siinä menetä mitään. Ja kouluun voi aina myös palata, mikäli niin haluaa. Sekin on vain ilmoitusasia.
Tiia kertoo vielä lopuksi pojastaan, joka kotiopetusjakson jälkeen kouluun palatessaan joutui vaihtamaan luokkaa.
– Ensin hän oli siitä tosi harmissaan. Mutta osoittautuikin, että uusi luokka oli tosi kiva ja hän piti enemmän uudesta opettajasta kuin edellisestä. Ja niinhän se usein menee. Me valitaan mieluummin tuttu ja turvallinen muutoksen sijasta, koska se pelottaa – vaikka muutos voisi ihan hyvin johtaa johonkin parempaan.
Teksti: Binta Darboe